Volkswagen Amarok Kalastajan Kanavan vetoautona

Vesillä vene, maissa Amarok – ”uskomattoman ketterä auto Kalastajan Kanavalle

Kalastajan Kanavan kalastusvene kulkee maanteillä kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa, eikä se onnistuisi ilman Volkswagen Amarokia.

Teksti Samuli Laukka  |  Video ja kuvat Jani Utriainen  |  Syyskuu 2024

Ei tiennyt pikkupoika 1970-luvulla mato-onki käsissään, että kymmeniä vuosia myöhemmin työpäiväkin voi sujua kalahommissa. Eikä sitä tiennyt 2000-luvulle tultaessa myöskään nainen, joka innostui kalastuksesta tavattuaan uuden puolisonsa.

Niin kuitenkin kävi Jyri Kuusisalolle ja Anne-Maarit Seplingille, pariskunnalle, jonka verkkomedia Kalastajan KanavaOpens an external link tavoittaa eri verkkosivustollaan ja somekanavissaan viikoittain noin 300 000 kalastuksen harrastajaa.

– Kyllä yhä edelleen parasta on varmaan juuri se, että pääsee kokeilemaan paljon uusia asioita ja oppimaan uutta. Joka päivä, kun lähdetään vesille tekemään töitä, sinulla on erilainen tapetti, Kalastajan Kanavan tuottajana ja toimitusjohtajana toimiva Anne-Maarit sanoo.

Kalastuksesta tulee tietysti helposti mieleen kalavehkeet ja veneet, mutta myös autolla on Kalastajan Kanavalle suuri merkitys. Jyri ja Anne-Maarit liikkuvat veneensä ja koiransa kanssa Volkswagen Amarokilla.

– Vene kulkee trailerilla 25 000–30 000 kilo­metriä joka vuosi, eli tosi paljon. Meillä on poikkeukselliset mahdollisuudet harrastaa kalastusta tässä maassa, ja liikkuminen on isossa roolissa, Jyri kertoo.

Tuon akselivälin omaavaksi autoksi tämä on uskomattoman ketterä.
Jyri Kuusisalo
Kalastajan Kanava
Jyri ja Anne-Maarit

Autoista on tullut yrittäjäpariskunnalle työkaluja, ja siinä tehtävässä Amarok on pärjännyt erinomaisesti.

– Hyvä vetoauto on sellainen, että ei tarvitse koskaan rampilla miettiä, saakohan veneen enää ylös. Alas sen saa yleensä joka paikasta, mutta ylös nostaminen on aina vähän haastavaa. Amarokissa on aivan loistavaa se, että siinä on (tasauspyörästön) lukot ja päälle kytkettävä hidas neliveto. Sen jälkeen onkin kiinni enää renkaista, eikä noilla nappuloilla onneksi mutakaan tuki renkaita. Loivissa luonnonrampeissa Amarokin 80 sentin kahluusyvyys auttaa paljon, Jyri kehuu.

– Tämä on rauhallinen, hiljainen ja mukava ajattava, ja tästä näkee hyvin ulos. Me ei pärjätä ilman autoa, Anne-Maarit sanoo.

Haussa raskaan sarjan pickup?

Haussa raskaan sarjan pickup?

Oli maastona mitä vain, Volkswagen Amarok suoriutuu vaativissakin olosuhteissa. Tutustu nyt raskaan sarjan premium-lava-autoon.