Automatka Lofoottien jylhiin maisemiin
Kamppeet kasaan, teltta tavaratilaan ja Volkswagen T-Rocin keula kohti Pohjois-Norjaa. Automatka Lofooteille vaeltamaan oli haaveiden täyttymys.
Teksti ja kuvat: Venla Kokkomäki | 2019
Auto on parkkeerattu keskelle jalkakäytävää, joten rinkat ja makuupussit on saatava mahdollisimman nopeasti pakattua sisään. Tavaroiden sullominen autoon sujuu helposti, sillä meitä on onneksi kolme. Suunnitelmissa on ajaa ensimmäisenä matkapäivänä 770 kilometriä Haaparannan paikkeille. Mitä aiemmin pääsemme lähtemään, sitä parempi.
Haaparanta on kuitenkin vasta ensimmäinen etappi viikon kestävällä Norjan-matkallamme. Olemme kaikki enemmän tai vähemmän innokkaita vaeltajia, ja Norjan Lofootit ovat olleet pitkäaikainen matkakohdehaaveemme. Reissun kruunaa se, että olemme saaneet käyttöömme Volkswagen T-Rocin, joka ennakkotietojen perusteella kuulostaa mukavimmalta mahdolliselta autolta näin pitkälle ajomatkalle. On aika laittaa T-Rocin penkit todelliseen testiin.
Aiomme ajaa kahdessa päivässä Lofooteille, jotka sijaitsevat aivan Norjan luoteiskulmassa. Lofootit tunnetaan jylhistä maisemistaan, jyrkistä huipuistaan ja hurmaavista kalastajakylistään.
Tähtäämme määränpäähämme Bodon kautta. Sieltä otamme lautan saarirykelmän kärkeen, kylään nimeltä Å. Viikon aikana huristelemme sitten Lofootteja läpi pohjoiseen päin. Lopulta palaamme Norjan, Ruotsin ja Suomen mannerta pitkin takaisin pääkaupunkiseudulle.
Luontokateus iskee
Ajomatka pääkaupunkiseudulta pohjoiseen tuntuu menevän kuin siivillä. Maisemat vaihtuvat, musiikki pauhaa auton kaiuttimista ja huoltoasemien take-away-kahvit piristävät. Ajoasento on supermukava, joten kuskeillakaan ei ole valittamista.
Ensimmäisen yön vietämme sympaattisessa bed & breakfast -majatalossa. Hyvät yöunet on pakko saada, koska aamuherätys on puoli seitsemältä.
Toisena ajopäivänä ihmettelemme kaunista luontoa, kun matka jatkuu Ruotsin puolelle. Miten voikin olla niin, että heti kun valtio vaihtuu, maisemista tulee kolme kertaa hulppeampia ja ruskakin alkaa kellertämään kauniimmin!
Norjan upeissa maisemissa luontokateus iskee lopullisesti. Ensimmäinen vaelluskohteemme sijaitsee aivan Lofoottien eteläkärjessä, joten Bodo–Å-lauttamatkan jälkeen matkaa ei enää tarvitse taittaa. Kunhan vain jatkuva sade lakkaisi.
Vaeltamaan turvallisuus edellä
Lofoottien vuoret eivät ole kovin korkeita, mutta sitäkin jyrkempiä. Ensimmäisenä vaelluspäivänä joudumme antamaan norjalaiselle syyssäälle periksi, sillä tuuli tuivertaa niin, ettei pystyssä pysy, ja sade on muuttanut vaellusreitin liukkaaksi mutavelliksi. Kiipeämme vuoren seinämää puoliväliin, mutta palaamme sitten takaisin alas. Turvallisuus edellä – se on tämän päivän motto. Autolle palatessa olemme kiitollisia istuinlämmittimistä ja autoon jätetyistä suklaakekseistä.
Jätämme Å:n kylän ja ajamme hieman pohjoisemmassa sijaitsevaan Henningsvaerin kylään. Se on yksi hurmaavimmista paikoista, joissa olemme koskaan käyneet.
T-Rocin järkevien ulkomittojen ansiosta kylän kapeilla kujilla on helppo kurvailla. Välillä tiellä tulee vastaan vapaana laiduntavia lampaita, jotka hölmistyneenä tuijottavat sinistä autoamme. Nekin Front Assist -lisävaruste tunnistaa, ja automme alkaa jarruttaa jo ennen kuskin reaktiota.
Toinen vaelluspäivä valkenee upeana, ja suuntaamme uusin voimin kohti Festvågtindin huippua. Näkymät vuorelta salpaavat hengen. Vaikka reitti on varsinaista kalliokiipeilyä, joka saa meidät puuskuttamaan, vastaan tulee iloisia norjalaisia aamulenkeillään. ”Heisann!” Naurattaa, miten voikaan näyttää turisteilta. Reitti on melko huonosti merkattu, joten improvisointikyky on tarpeen, ja ajoittain eteenpäin pääseminen vaatii nelinkontin kulkemista.
Lettuaamiaisella päivä käyntiin
Auton ja teltan kanssa matkustaminen tuo vapautta. Ensimmäistä yötä lukuun ottamatta emme varanneet etukäteen muita majoituksia, joten pystymme soveltamaan reittiämme tilanteen mukaan. Jylhissä maisemissa ajaminen on jo kokemus sinänsä, joten päädymme ajamaan upealle Rambergin rannalle vain yöpymisen takia. Yö on kylmä ja tuulinen, mutta lettuaamiainen palauttaa reissuhengen. Päivällä odottaakin siirtyminen Lofoottien pohjoisosiin, Harstadiin.
Viimeisenä vaelluspäivänä pyrkimyksenämme on tehdä vain kevyt, palauttava kävely luonnossa. Reitti paikallisessa luonnonpuistossa on tähän tarkoitukseen sopiva, mutta päädymmekin osaksi paikallisen yläasteen liikuntatuntia. Verestelemme yhdessä muistoja koulun suunnistuspäivistä ja toteamme, että näissä maisemissa liikuntatunnit olisivat tuntuneet paljon vähemmän pakkopullalta.
Mieli raikkaana kotiin
Kamppeet kasaan ja takaisin tien päälle. Edessä on kaksi päivää intensiivistä ajoa, sillä haluamme päästä perille yhden yöpymisen voimin. Takaisin ajamme läpi Ruotsin kauneimman Lapin. Välillä on pakko vain pysähtyä ja nousta autosta ihastelemaan ympäristöä. Ruska ja T-Roc näyttävät erittäin hyvältä yhdessä.
Norja ihastutti jälleen. Etukäteen pelätyt kustannukset jäivät loppujen lopuksi melko pieniksi. Budjetissa pysymistä auttoivat autolla matkustaminen, telttayöpymiset ja Suomen puolelta ostettu ruoka. Lisäksi jokaisessa palvelutilanteessa paikalliset olivat mitä ystävällisimpiä ja apua sai aina.
Suosittelen reissua pohjoiseen lämpimästi jokaiselle. Takaisin tulee – ei ehkä puhtaampana, mutta keuhkot ja mieli raikkaampina.