Toimintamatkan ennätyslukemia Suomen teillä

Sähköautoalaa tiiviisti seuraava Tuukka Heikkilä päätti kokeilla, miten pitkälle keskikokoisella akulla varustetulla Volkswagen ID.3 -sähköautolla pääsee yhdellä latauksella. Syksyisillä teillä ID.3 kulki 432 kilo­metriä, ja auto ilmoitti toimintamatkaa olevan vielä 39 kilo­metriä.

Teksti Timo Nurmi | Kuvat Juho Kuva | Syyskuu 2020

Energiateollisuus ry:ssä sähköisen liikenteen asiantuntijana työskentelevä Tuukka Heikkilä sai kipinän ennätysyritykseen ID.3:lla Saksassa tehdystä vastaavasta kokeesta, jossa autolla oli päästy yhdellä latauksella paljon sille virallisesti ilmoitettua toimintamatkaa pidemmälle.

- Ajattelin että kokeillaan, millaisen tuloksen voisi saavuttaa Suomen tiestöllä ja jo vähän syksyisessä säässä. Tein itse asiassa kaksi koetta; ensimmäisenä päivänä ajoin moottoritietä ja toisena hieman pienempiä taajamien välisiä teitä, kertoo Tuukka.

Hän sai ennätyskoetta varten käyttöönsä tuliterän Volkswagen ID.3 1ST Plus -version, jonka sisuksissa piilee kolmesta akkuversiosta keskimmäinen eli kapasiteetiltaan 58 kWh:n kokoinen energiapaketti. Alla pyörivät 19-tuumaiset renkaat.

Koe alkoi Helsingin Käpylästä, jossa Tuukka latasi akun täyteen ja suuntasi ID.3:n sen jälkeen moottoritielle kohti Tamperetta.

- Ajoin moottoritiellä suurinta sallittua nopeutta eli 120 km/h aina kun liikenne sen salli. Tampereelle saapuessani matkaa oli kertynyt 173 kilo­metriä, ja akun kapasiteettia oli käytetty 51 prosenttia. Sähköä kului 17,8 kWh/100 km. Sitten käännyin paluumatkalle, jolla väljemmän liikenteen ansiosta pystyin pitämään 120 km/h -nopeutta suuremman osan matkasta kuin Tampereelle päin ajaessani.

Paluumatkalla Tuukka teki yhden lyhyen pysähdyksen, jonka aikana hän täydensi pikalatauspisteellä ID.3:n energiavarastoja.

- Kulutus on yllättävänkin maltillinen, ja lisäksi auto ottaa vastaan peräti 100 kW -latausta, mikä ei tässä hintaluokassa ole itsestäänselvyys, Tuukka Heikkilä sanoo.
Vain muutaman minuutin mittaisen välilatauksen avittamana ID.3 taittoi siis edestakaisen matkan Helsingistä Tampereelle."
 

- Pysähdyin Tiiriön Citymarketissa Hämeenlinnassa ja latasin akkua hiukan, jotta energia riittäisi varmasti paluumatkaan. Tässä vaiheessa matkaa oli takana 248 kilo­metriä, ja akun kapasiteetista oli jäljellä 23 prosenttia. Vaikka akku ei ollut läheskään tyhjä, pikalatauspiste syötti autoon virtaa noin 90 kW:n teholla. Lataus kesti vain kuusi minuuttia, ja sinä aikana akkuun ladattiin yhdeksän kilowattituntia sähköä. Kuudessa minuutissa sain siis noin 50 kilo­metriä lisää ajomatkaa. Aika ripeää, pohtii Tuukka.

- Paluumatkalla akun kapasiteetista kului 58 prosenttia eli vähän menomatkaa enemmän, syynä kovempi keskinopeus.

Vain muutaman minuutin mittaisen välilatauksen avittamana ID.3 taittoi siis edestakaisen matkan Helsingistä Tampereelle - vieläpä suurelta osin reilua kesäajan moottoritienopeutta.

Keli oli kuiva, puolipilvinen ja melko leuto. Tuukka kertoo kuitenkin käyttäneensä ajon aikana välillä sekä lämmityslaitetta että ilmastointia ja myös ohjauspyörän ja istuimen lämmitystä. Silti ID.3 kuljetti miehen pääkaupunkiseudulta Pirkanmaalle ja takaisin vain hieman yli yhden täyden akullisen energiamäärällä.

Sähköautolla mahdollisimman pitkälle

Seuraavana päivänä Tuukka suuntasi hieman toisenlaisille väylille. Tavoitteena tälläkin kerralla oli tietysti päästä akullisella mahdollisimman pitkälle.

- Lähdin liikkeelle Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kauppakeskus Eastonista, jossa latasin ID.3:n akun täyteen K-Latauksen pisteellä. K-Lataus on hyvä lisä suomalaiseen latausinfraan, ja on ollut ilo nähdä yhtiön panostus sähköisen liikenteen edistämiseen.

- Matka suuntautui ensin 170-tietä Porvooseen ja Koskenkylään ja sitten tielle 167. Orimattilan kohdalla matkaa oli takana 103 kilo­metriä, ja akun varausta oli kulunut vain 20 prosenttia. Jatkoin matkaa Renkomäelle. Siellä pidin lyhyen tauon, mutta en ladannut auton akkua. Sitten palasin samaa reittiä lähtöpisteeseen Helsinkiin. Nyt matkaa oli takana 236 kilo­metriä, ja akun varauksesta oli kulunut alle puolet eli 48 prosenttia. Kulutus oli 12,3 kWh/100 km.

Ensimmäisen lenkin jälkeen Tuukka käänsi ID.3:n keulan uudelleen kohti Porvoota eli samalle kierrokselle, jollaisen mies jo oli tehnyt. 

Reilun toimintamatkan ja energiatehokkuuden lisäksi ID.3 saa Tuukka Heikkilältä kiitosta ajettavuudestaan.

- Toisen kierroksen paluumatkalla kurvasin Porvoossa K-Supermarket Tarmolan pihaan, jossa sain akun kätevästi täyteen pikalatauspisteellä. Tässä vaiheessa ajomatkaa oli kertynyt 432 kilo­metriä, ja auto ilmoitti toimintamatkaa olevan vielä 39 kilo­metriä. Jos jäljellä olevan energian olisi käyttänyt kokonaan, yhdellä latauksella olisi siis päässyt noin 470 kilo­metriä. Se on 50 kilo­metriä enemmän kuin autolle WLTP-mittaustavan mukaan ilmoitettu toiminta­matka latauksella.

Ilo ajaa maantielläkin

Reilun toimintamatkan ja energiatehokkuuden lisäksi ID.3 saa kiitosta ajettavuudestaan.

- Pääsääntöisesti Saksasta tulee ajettavuudeltaan hyviä autoja, ja kyllä tälläkin oli ilo ajaa maantiellä. Silti kääntösäde on todella pieni, eli auto on ketterä ja kätevä käsitellä kaupungissakin.

- Kulutus on yllättävänkin maltillinen, ja lisäksi auto ottaa vastaan peräti 100 kW -latausta, mikä ei tässä hintaluokassa ole itsestäänselvyys. Tein ennätysajon jälkeen vielä erillisen lenkin Riihimäelle, jossa käytin suurteholaturia, ja akku latautui yli 100 kW -teholla.

Tuukan mukaan ID.3 sopii pitkienkin matkojen taittamiseen.

- Kyllä autolla aika pitkääkin matkaa tekee, jos latausverkosto matkan varrella on kunnossa. Talvellakin uskon autolla pääsevän noin 300 kilo­metriä yhdellä latauksella, autosta löytyvän ilmalämpöpumpun ansiosta. Tuon verran ajettuaan useimmat autoilijat haluavatkin jo pitää tauon.

Kilpailukykyinen uutuus sähköautomarkkinoilla

ID.3 on Tuukka Heikkilän mielestä kova vastus tähänastisille kilpailijoille. Laatuvaikutelma on kunnossa ja hinta kilpailukykyinen. Autolle voi siis luvata aurinkoista tulevaisuutta Suomenkin teillä. Yleensäkin kehitys on sähköautojen kannalta menossa hyvään suuntaan, pohtii Tuukka.

- Suomessa on päätetty panostaa lisätukea esimerkiksi kotilatauspisteiden määrän ja kapasiteetin lisäämiseen. Se on fiksua, sillä tärkein latauspaikka sähköautolle on koti. Noin puolet suomalaisista asuu pientaloissa, joihin kotilataus on todella helppoa järjestää. Usean asunnon taloyhtiössäkään latausmahdollisuuden järjestäminen ei ole sen vaikeampaa kuin perinteisten lämpötolppien hankinta. Avaintermi on älykäs lataaminen, eli käytössä pitää olla tekniikkaa joka jakaa latauskapasiteettia aina muun sähkönkulutuksen mukaan.

- Kotilataus on asia, johon kannattaa panostaa tosissaan. Auton käyttö on vaivatonta, kun ei tarvitse pysähtyä erikseen tankkaamaan, vaan tankki eli akku täyttyy auton seisoessa kotipihassa. Toki myös töissä ja kaupankäynnin yhteydessä autoa on mahdollista ladata, auton ollessa joka tapauksessa pysäköitynä.

Sähkö­auto on varsinkin Suomessa myös ympäristöystävällinen valinta, sanoo Tuukka Heikkilä.

Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Sähkö­auto on varsinkin Suomessa myös ympäristöystävällinen valinta, sanoo Tuukka Heikkilä. Näin on muun muassa siksi, että Suomen sähköntuotannon ilmastopäästöt ovat EU-maiden tilanteita vertailtaessa melko pienet. Myös auton valmistusta tarkastellessa sähkö­auto pärjää polttomoottoriautolle.

- Sähköauton elinkaaripäästöt ovat alle kolmasosa verrattuna polttomoottoriautoon. Usein sanotaan, että sähköautoon on valmistettava iso ajoakku. Pitää kuitenkin muistaa, että sähköauton valmistuksessa ei toisaalta tarvita lukuisia painavia polttomoottorin osia, ja ennen kaikkea sähköautojen akut ovat jo nykytekniikalla kierrätettävissä.